Uusi vuodet - uudet kujeet, niinhän sitä aina sanotaan mutta nyt on tosiaan uusien kujeiden aika!
Olen viime aikoina keskittynyt asiakkaidemme tarpeiden kuuntelemiseen. Olemme yhtiössämme päättäneet keskittyä asiakaslähtöiseen ja arkipäiväiseen asiakaspalveluun ja toivomme tämän tuottavan tulosta asiakkaiden tyytyväisyyden lisääntymisellä. Olemme yhtiössämme vuoden alusta ottaneet käyttöön eettisen toimintamallin jonka tarkoitus on tukea yhteistyökumppaneidemme työntekoa. Olemme huomanneet että toimintamalli on tuottanut jo nyt tulosta ja seuraamme mielenkiinnolla sen kehittymistä tulevan vuoden aikana.
Olen myös viime aikoina keskittynyt tärkeän yhteistyökumppanimme Miia-Mari ja Raimo Ruotsalaisen uuden liiketilan kehittämiseen. Maahantuontimme entisen showroomin tiloihin Helsingin Hietalahdenrantaan ollaan avaamassa uutta Miira C ( nimi tulee siis Miia-Marin, Raimon sekä minun nimestä ) diego dalla palma - konseptiliikettä. Uuden liiketilan tarkoitus on toimia täydellisenä meikkistudiona johon yhdistyy RVB-lifestyle- filosofia. Uuden konseptiliikkeen avajaisia vietämme helmikuun lopulla. Toivotamme kaikkia kiinnostuneita tulemaan paikalle tutstumaan tähän Suomessa sekä Pohjoismaissa ennennäkemättömään liiketilaan!
http://www.rvb.fi/images/blog/camilla_aho02.jpg
Anonymous asked: Hei! Olen pitkäaikainen RVB:n meikkituotteiden, etenkin meikkivoiteen ja huulikiillon käyttäjä. Olen ostanut aina useamman Long Last Foundation-meikkivoiteen kerrallaan, ja riittoisuutensa vuoksi ostokertojen välissä saattaa mennä yli vuosi, ehkä parikin. Nyt olisi taas ajankohtaista päivittää varastot, mutta jotenkin en vain enää onnistu löytämään paikkaa, josta niitä tällä hetkellä saisi. Onko RVB-meikkejä edelleen siis myynnissä, esim. pääkaupunkiseudulla? t. Tyytyväinen käyttäjä
Hei ja kiitos mielenkiinnostasi tuotteitamme kohtaan!
Ihana kuulla että olet pitkäaikainen RVB - meikkituotteiden käyttäjä ja että tuotteet edelleen kiinnostavat sinua!
Long Last Foundation - tuote on uudistunut RVB T&B meikkilinjan uudistumisen myötä ja nyt Long Last Foundation - tuote on entistä tehokkaampi ja hoitavampi kuin edeltäjänsä. Nyt tuote on hieman ohuempi ja kaiken lisäksi öljytön!
Päivitämme parhaimmillaan RVB - nettikauppaa jonka myötä kaikkia uusia RVB - tuotesarjan meikkilinjan, nimeltään Color Therapy, tuotteita on saatavilla nettikaupastamme. Jos kuitenkin haluat ostaa Long Last Foundation - tuotetta ennen kun tuotetta on saatavilla nettikaupastamme, voimme tietysti toimittaa sinulle tuotetta postiennakolla maahantuonnistamme. Tätä varten pyytäisimme sinua olemaan yhteydessä maahantuontiimme center@rvb.fi osoitteeseen tai soittamalla 020 743 1310. Jos haluat käydä kokeilemassa uutta Long Last Foundation - tuotetta pääkaupunkiseudulla suosittelisimme sinua kääntymään Celeste Beauty Clinic - jälleenmyyjäämme puoleen osoitteessa Iso Roobertinkatu 29 A 2.
Kauneusterveisin,
RVB - maahantuonti
Anonymous asked: Hei! Miksi online kaupassa ei ole Oron tehoseerumia myynnissä tällä hetkellä.
Hei ja kiitos mielenkiinnostasi tuotteitamme kohtaan! Oro tehoseerumi on juuri saapunut varastoomme joten nyt tuotetta löytyy varastoiltamme! Löydät tuotteen nettikaupastamme osoitteesta http://www.rvb.fi/online-shop/product_details.php?p=23 sekä jälleenmyyjiltämme kautta maan!
Kauneusterveisin,
RVB - maahantuonti